Surun pyyhit silmistäni pois.

Varoitan heti aluksi, aika imelää tekstiä tulossa.

Sellaiset kliseet kuin "ikävä raastaa rintaa" ei oo koskaan iskenyt muhun. Pelkkää sanahelinää. Tänään huomasin, ettei niin olekaan.

En oo varmaan koskaan ikävöinyt O:ta näin paljon. Ihan pakahduttaa, ahdistaa, itkettää.
En oo varma mistä tää olo tulee, ehkä siitä, ettei O tule viikonloppuna kotiin. Vielä kahdeksan yksinäistä yötä.

Meidän suhde on aina ollut vähän erilainen. Tosilla käy usein niin, että ensimmäinen puoli vuotta-vuosi on sitä alku huumaa ja sen jälkeen tasaantuu. Meillä se ei ole koskaan ollut niin. Meillä ei ole koskaan ollut kiire mihinkään, kaikki on saanut tapahtua omalla painollaan. Vuosien kuluessa se välittäminen ja rakkaus ei ole kadonnut minnekään, päinvastoin, tunteet ovat vain kasvaneet.

Tottakai me myös riidellään, sopivasti. Ei jokainen päivä ole auvoisaa yhteiseloa. Tällaisina päivinä jopa kaipaa niitä riitoja. Silloin se toinen on kuitenkin läsnä.

Poikaystävän lisäksi O on mulle muutakin, se on mun paras ystävä. Onhan mulla tietysti muita ystäviä ja niiden joukossa yksi, jota kutsun parhaaksi ystäväkseni. O:lle kuitenkin voin puhua ihan kaikesta, hänen seurassaan voin olla oma itseni, kaikkine kiloineni ja vikoineni. Välillä ihan pelottaa rakastaa toista niin paljon.

Tästä tuli nyt tämmöinen ihme rakkausikävälällyällö-tilitys. Itsekin vihaan sellaista ylitsevuotavaa rakkauden osoitusta, mutta pakko myöntää, tää helpotti <:

Kasvava ikävä

O lähti taas äsken pois. Takaisin sinne, armeijaan.
Ja ikävä mun sisällä alkaa kasvaa heti, kun katson auton perävalojen katoavan pimeyteen.

En oikeesti voi ymmärtää, miten mulla on näin ikävä. Jotenkin tuntuu, että O:n lähdöt muuttuu kerta kerran jälkeen aina vaikeammiksi ja vaikeammiksi.
Tänä viikonloppuna O tuli vasta lauantaina lomille, joten se sai olla maanantaihin asti. Heräsin lauantaiaamuna melko aikaisin ja aloin melkein itkeä, kun oli niin yksinäinen olo ja ikävä. Ja O tuli kuitenkin jo muutaman tunnin päästä. En tajua mikä muhun on mennyt, ehkä menkoilla oli jotain osuutta asiaan..

Se paha puoli näissä viikonlopuissa, kun O on täällä, että sillon mun syömiset menee niin pahasti (anteeksi nyt vain) perseelleen. Viime viikon syömiset meni ihan ok ja liikunnat myös, mutta nyt viikonloppuna tuli kyllä sellasia ylilyöntejä, että huhhuh. Pakko alkaa rajottaa tätä viikonloppusyömistä ;o Onneksi koulukin alko jo, niin tulee poljettua päivittäin se 16km koulumatkoja, + vielä lenkit, paljon nyt sitten ikinä jaksankaan lenkkeillä.
No, ainakin olen viimein saanut edes viikkosyömiset kuntoon.

Helvetin hienoa.

Plaah.
Kaikki menee nyt perseelleen. O lähti tänään takaisin armeijaan. Oonhan mä jo tottunut olemaan yksin, mutta kyllä se sen lähtö on aina mulle vaikeaa.
Huomenna pitäis alottaa työt, mutta mulla on ihan kauhea nuha ja pelkään, että yöllä nousee lämpöä. Eli voi olla, että huomenna jää työpäivä väliin.
Kaiken muun lisäksi mun piti huomenna (viimein!) aloittaa taas laihdutus ja kunnon lenkkeily, mutta voinkohan mä kipeenä minnekään lenkille lähteä? No en. Onneks kipeenä ei sentään maistu ruoka pahemmin.

No mutta, jotain hyvääkin. Tää viikonloppu oli ihan uskomattoman ihana, lukuunottamatta tätä päivää, kun sairastuin. Mummolassa oli myös kivaa. Niin, ja sain lisää töitäkin <: Sellaisia iltatöitä, mitä voi tehdä myös sitten, kun koulu alkaa.

Mutta nyt alan nukkumaan ja toivomaan jotain ihmeparantumista, että pääsisin sinne töihin kuitenkin. Ootan nimittäin sitä innolla.

Ja minä olen yksin.

O lähti armeijaan eilen.
Itku ei ollut kaukana. Eilinen oli yhtä helvettiä, joka ikinen minuutti tuntui tunnilta.
Onneksi kaveri soitti ja kysyi, voiko tulla käymään. Senkin poikaystävä lähti armeijaan eilen.
Lopulta samainen kaveri jäi yöksi. Onneksi. Sain jotain muuta ajateltavaa.

Tämä päivä on ollut sitten jo helpompi. Oon koko päivän ollut iskällä ja tehnyt siellä hommia, kun oon sille rahaa vähän velkaa, niin korvaan velkani tekemällä töitä. Äsken puhuttiin O:n kanssa puhelimessa, mutta sen piti mennä iltapalalle. Puhutaan kuitenkin myöhemmin lisää.

Ainut hyvä puoli tässä O:n lähdössä on se, että viimein voin keskittyä 100% laihduttamiseen. Aloitan tän laihduttamisen 1200 kalorilla päivässä ja sitten kun oon laihtunut muutamia kiloja, niin siirryn 1500 ja lopulta kun oon lopullisessa tavoitteessa, niin alan elämään 1800 kalorilla. Luin tälläsestä ajatuksesta Me naisista ja se kuulostaa ihan fiksulta. Tän päivän kaloreita en oo kovin tarkasti laskenut, mutta siinä 1200 kieppeillä ne on. Pitää vaan pitää ittensä poissa jääkaapilta.