Kasvava ikävä

O lähti taas äsken pois. Takaisin sinne, armeijaan.
Ja ikävä mun sisällä alkaa kasvaa heti, kun katson auton perävalojen katoavan pimeyteen.

En oikeesti voi ymmärtää, miten mulla on näin ikävä. Jotenkin tuntuu, että O:n lähdöt muuttuu kerta kerran jälkeen aina vaikeammiksi ja vaikeammiksi.
Tänä viikonloppuna O tuli vasta lauantaina lomille, joten se sai olla maanantaihin asti. Heräsin lauantaiaamuna melko aikaisin ja aloin melkein itkeä, kun oli niin yksinäinen olo ja ikävä. Ja O tuli kuitenkin jo muutaman tunnin päästä. En tajua mikä muhun on mennyt, ehkä menkoilla oli jotain osuutta asiaan..

Se paha puoli näissä viikonlopuissa, kun O on täällä, että sillon mun syömiset menee niin pahasti (anteeksi nyt vain) perseelleen. Viime viikon syömiset meni ihan ok ja liikunnat myös, mutta nyt viikonloppuna tuli kyllä sellasia ylilyöntejä, että huhhuh. Pakko alkaa rajottaa tätä viikonloppusyömistä ;o Onneksi koulukin alko jo, niin tulee poljettua päivittäin se 16km koulumatkoja, + vielä lenkit, paljon nyt sitten ikinä jaksankaan lenkkeillä.
No, ainakin olen viimein saanut edes viikkosyömiset kuntoon.