No, viikonloppu meni taas miten meni syömisten osalta. En nyt täysin pettynyt ole, olisi voinut mennä paljon huonomminkin, mutta toisaalta myös paremmin.
Ma-to pysyin ruodussa ja söin päivittäin sen 1200kcal. Perjantaina sitten tuli pieni ongelma vastaan, kun menin äitille yöksi ja äiti ehdotti, että tehdäänkö tortilloja. Tortillat on mun lemppareita, joten pakkohan mun oli suostua. Ja mä tollo menin syömään 3 tortillaa. Koko viikon elänyt kevyesti ja sitten kerralla tuollainen ruokamäärä. Mahaan sattui ja tuntui, että halkean. No onneksi en ollut syönyt paljoa sinä päivänä ja kalorit meni vain 300:lla yli, eli 1500kcal tuli saldoksi.
Lauantai menikin sitten vähän enemmän pieleen... Syömisten osalta meni ihan ok, paitsi että söin karkkia, joista niitä kaloreita sitten kertyikin jonkin verran. Mutta tässäkin vaiheessa tilanne oli vielä ihan ok, kunnes menin kaverin synttäreille. No, siellä tuli tietysti juotua ja sitten lähdettiin vielä baariinkin, jossa tuli juotua vielä lisää. Noista juomista tuppaa aina kertyä ihan älyttömästi kaloreita, kun ei oo varaa ostella mitään light oluita. Ja kun siideriä en juo. Eli joo, kalorit oli sitä 2000 luokkaa... Että lievästi sanottuna pieleen meni.
No, tänään kuitenkin palaan taas ruotuun. Ei nyt yksi ilta mua lihota.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalorit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalorit. Näytä kaikki tekstit
Päivä kerrallaan.
maanantai 3. elokuuta 2009
Tunnisteet: ihmeparantuminen, juhlat, kalorit, työt
Pääsin kuin pääsinkin töihin. Aamulla oli vielä vähän nuhainen olo, mutta ei lähellekään niin paha, kun eilen, eli jonkin sortin ihmeparantuminen tosiaan tapahtu!
Töissä oli kivaa, ootan jo huomista. Kivaa, kun on päivisin jotain tekemistä ja siitä vielä maksetaan. Toisaalta ootan jo viikonloppua ja sitä, että O tulis taas lomille.
Tää päivä on muutenkin mennyt ihan hyvin. Kalorit on pysyny pitkälti alle 1500 ja oon tällä hetkellä täynnä, joten iltamässäilyn vaaraa ei onneksi ole.
Oli kivaa huomata, että olinkin syönyt vähemmän kaloreita, kun luulin. Olin nimittäin katsonut leipäpussin kyljestä kalorit väärin. Katsoin yhden sämpylän sisältämät kalorit vahingossa siitä 100g kohdasta. Aloinkin jo vähän miettimään, että miten yhdessä sämpylässä voi olla melkein 270 kaloria... Kerrankin näin päin.
Muutenkin oon nyt lopullisesti luopunut nopeasta laihduttamista. Varmaan sata kertaa mokanneena tajuan viimein, ettei mitkään ihmedieetit toimi pitkällä mittakaavalla. Eli ei enää mitään aikarajoja tai ääliömäisiä lakkoja. En nyt kuitenkaan mitään herkkuja ala mättämään tai muutenkaan, kerran viikossa oleva karkki/herkkupäivä on jees ja sillonkin hillitysti.
Huomenna on kaverin luona juhlat, joihin oon menossa. Se onkin sitten ensimmäinen tulikoe, että miten onnistun syömään herkkuja hillitysti, tai sitten jättämään väliin kokonaan. Onneksi en sentään voi juoda töiden takia, joten pitäisi onnistua.
Ilojuomaa
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Tunnisteet: alkoholi, juhliminen, kalorit
Vein äsken jääkaappiin 1,5 litran pullon mojito-lonkeroa. Virosta ostettua. En kyllä ajatellut juoda siitä, kuin muutaman lasillisen ja loput sitten kaljaa. Ihanaa lähteä taas viihteelle.
Tiedän kyllä miten paljon kaloreita noissa juomissa on :p Ihan älyttömästi, mutta olen huomioinut sen tän päivän syömisissä. Oon syönny tänään vain vähän sellaista perunawokkia. Täytyy kyllä varmaan syödä vielä ennen lähtöä jotain pientä, mulla on nimittäin paha tapa sortua kännissä syömään jotain mitä ei todellakaan saisi, jos tulee nälkä.
Onneksi mulla on myös tapana liikkua ja tanssia ihan älyttömästi, kun juon. Enkä yleensä saa seuraavana päivänä juuri mitään alas, että siinä ne kalorit sitten kompensoituukin (selittelyn makua?).
O tulee kohta tänne, sitten käydään saunassa ja laittaudun. Kävellään sitten meiltä keskustaan yhden kaverin luo alottelemaan ja sitten lähdetäänkin baariin. Toivottavasti tulee hauska ilta, sitä tarviin nyt.
Mietin tässä muuten yksi päivä, että lukeekohan tätä blogia kukaan : D Jos joku tätä vahingossakin sattuu lukemaan, niin saa ilmottautua. Itseasiassa se olisi jopa toivottavaa <:
Samoin kuin kommentitkin, ne ovat aina tervetulleita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
