
Pääsin kuin pääsinkin töihin. Aamulla oli vielä vähän nuhainen olo, mutta ei lähellekään niin paha, kun eilen, eli jonkin sortin ihmeparantuminen tosiaan tapahtu!
Töissä oli kivaa, ootan jo huomista. Kivaa, kun on päivisin jotain tekemistä ja siitä vielä maksetaan. Toisaalta ootan jo viikonloppua ja sitä, että O tulis taas lomille.
Tää päivä on muutenkin mennyt ihan hyvin. Kalorit on pysyny pitkälti alle 1500 ja oon tällä hetkellä täynnä, joten iltamässäilyn vaaraa ei onneksi ole.
Oli kivaa huomata, että olinkin syönyt vähemmän kaloreita, kun luulin. Olin nimittäin katsonut leipäpussin kyljestä kalorit väärin. Katsoin yhden sämpylän sisältämät kalorit vahingossa siitä 100g kohdasta. Aloinkin jo vähän miettimään, että miten yhdessä sämpylässä voi olla melkein 270 kaloria... Kerrankin näin päin.
Muutenkin oon nyt lopullisesti luopunut nopeasta laihduttamista. Varmaan sata kertaa mokanneena tajuan viimein, ettei mitkään ihmedieetit toimi pitkällä mittakaavalla. Eli ei enää mitään aikarajoja tai ääliömäisiä lakkoja. En nyt kuitenkaan mitään herkkuja ala mättämään tai muutenkaan, kerran viikossa oleva karkki/herkkupäivä on jees ja sillonkin hillitysti.
Huomenna on kaverin luona juhlat, joihin oon menossa. Se onkin sitten ensimmäinen tulikoe, että miten onnistun syömään herkkuja hillitysti, tai sitten jättämään väliin kokonaan. Onneksi en sentään voi juoda töiden takia, joten pitäisi onnistua.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti