
Tosiaan, en ole kirjoittanut melkein kuukauteen.
Kolme viikkoa sitten alkoi työt ja työpäivien jälkeen ei jaksanut suurin piirtein muuta kuin kaatua sänkyyn ja nukkua. Töiden loputtua lähdettiin heti matkalle ja siellä ei ollut mahdollisuutta kirjoitella. Toivottavasti ette kuitenkaan oo unohtaneet mua <:
Töistä en osaa oikein kertoa mitään. Siellä oli hauskaa, työporukka oli tosi mainio ja oikeastaan vähän harmitti, että työt loppu niin pian. Toisaalta ei kyllä yhtään tuu ikävä niitä aamuherätyksiä.
Matka taas oli aivan mahtava. Ostin vaikka mitä ja otin aurinkoa hiekkarannoilla. Niin, ja tietysti söin. En jaksanut matkalla miettiä yhtään kaloreita tai rasvamääriä. Se olisi oikeastaan ollut mahdotonta, sillä käytiin joka ilta ravintolassa syömässä. Nyt oon sitten takaisin Suomessa tuhat vaatekappaletta ja muutamaa kiloa rikkaampana, mutta ei voi mitään.
O lähtee viikon päästä armeijaan. Vähän pelottaa, että miten tuun pärjäämään yksin. Toisaalta se on mulle loistava tilaisuus aloittaa taas laihduttaminen. Palata taas ruotuun. Voisin ottaa tavoitteeksi saman kuin viime kesänä, synttäreihin mennessä (kesän lopulla) olisin n. 3 kiloa kevyempi. Viime kesänä se onnistui, joten pakko sen on nytkin.
Niin joo, sain reilu viikko sitten ajokortin <: Ja pääsin haluamaani kouluun.
1 kommenttia:
Onnea ajokortista ja haluamaasi kouluun pääsystä. : )
Lähetä kommentti