Jaa-a, mitähän sitä nyt sanoisi. Viikko on mennyt aika tavallisesti. Tuntuu hassulta, että on jo torstai, vastahan oli maanantai. Kerrankin näin.
O tulee huomenna ja tarkoituksena olisi viettää rento viikonloppu. Syödään kunnolla, saunotaan, nukutaan kunnolla, eikä lähdetä ryyppäämään. Lauantaina olisi tarkoitus mennä leffaan.
Kivaa pitkästä aikaa olla vaan.
Ajattelin ennen joulua vähän laihduttaa. Tammikuussa, kun O tulee takaisin, on tarkoitus alottaa taas ihan kunnolla. Ollaan puhuttu tästä, että sillon aletaan taas käymään yhdessä lenkillä ja syömään terveellisesti. Mutta niin, ajattelin nyt ensi maanantaista alkaen elää kaksi viikkoa niin, että syön päivässä n. 1000-1200 kaloria. Eihän tuossa ajassa laihdu juuri mitään, mutta alan taas päästä pienempien ruokamäärien makuun. Ja tällä kertaa tuo kaksiviikkoinen oikeasti voi jopa onnistua, kun O on viikonlopun kiinni. Jos tuon kaksiviikkoisen jälkeen menisi 1500:lla jouluun asti. Jouluna ja uutenavuotena en aio välittää yhtään mistään mitään. Joulu on vuoden parasta aikaa, enkä aio pilata sitä millään. Tammikuussa sitten ryhdistäydyn.
Jep, ensi viikolla sitten lisää tunnelmia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rentoutuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rentoutuminen. Näytä kaikki tekstit
Väsymys.
torstai 5. marraskuuta 2009
Tunnisteet: rentoutuminen, välinpitämättömyys, väsymys
Oon niin väsynyt. Fyysisesti ja henkisesti.
Mutta en huonolla tavalla, kokonais olotila on kuitenkin hyvä.
Tekemistä olisi hirveästi, mutten nyt jaksa. Haluan vain olla ja laiskotella.
Se kyllä kostautuu myöhemmin, mutta kostautukoon.
Ihan hirveä ikävä O:ta, onneksi se tulee huomenna. En jaksa oottaa.
Viikonloppuna en stressaa mistää, rentoudun vaan. Syön hyvin, herkuttelen, enkä stressaa mistään kaloreista. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta tarviin tätä nyt. Todella paljon.
Olipa taas turha päivitys, mutten jaksa nyt alkaa tilittämään elämääni tarkemmin. Eipä siinä, ei tässä mitään erityisempää tilitettävää olisikaan. Olisi kiva saada kommentteja teiltä <: ihan vain senkin takia, että tietäisin lukeeko tätä todellisuudessa kukaan. Vaikka itseäni vartenhan tätä loppujen lopuksi kirjoitan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)